Mattilan Heikki

Paltaniemellä Tolola-nimisessä talossa asui Heikki Tolonen. Tolola oli erotettu Mattila-nimisestä talosta ja sitä kutsuttiin edelleen Mattilaksi. Heikkiä kutsuttiin Mattilan Heikiksi, eivätkä monet kyläläiset hänestä muuta nimeä tienneetkään. Hän oli syntynyt kesällä 1897.

Heikki isä oli mummuni serkku, sillä isäni äiti oli lähtöisin Mattilasta ja omaa sukuaan Tolonen. Perheen tytär ei siihen aikaan perinyt mitään. Olen kuullut, että Heikin lapsuus ei ollut helppo, sillä hänen äitipuolensa oli hieman erikoinen ihminen. Hän oli hauska kyläläisille, mutta ankara lapsille. Varsinkin Heikin siskoa Tildaa pidettiin kovassa kurissa. Tilda meni aikanaan naimisiin kuhmolaisen Erkki Piiraisen kanssa ja muutti Kuhmon Lentiiraan. Heille syntyi yksi poika, joka kuoli talvisodan aikana evakkomatkallaan Nivalassa lantatalikon pistosta saamaansa bakteeriin.

Heikki asui samalla tilalla koko ikänsä, paitsi sen ajan, minkä kertoi olleensa sotaväessä Tampereen seudulla. Liekö Heikki ollut itsenäisen Suomen ensimmäisiä asevelvollisia. Heikki meni naimisiin Karoliina Kellbergin kanssa, jota hän kutsui Karukaksi. Kaikki muut sanoivat Karoliinaa Liinuksi. Hän oli siis Mattilan Liinu. Lapsia heillä ei ollut.

Heikki oli kai viljellyt maata, mutta minulla ei ole muuta siihen liittyvää muistikuvaa kuin se, että hänellä oli hevonen, mustahäntäinen ja –harjainen ruskea ruuna nimeltään Hipru. Heikillä oli ollut metsäpalsta Vuoreslahdessa, entisiä Mattilan perintömaita. Hän oli myynyt sen kolmekymmentäluvun laman aikana. Kun lama meni ohi, maan hinta nousi tuntuvasti. Heikki oli nuuka mies ja hänen mielestään hänen maansa meni halvalla ja tämä asia rasitti häntä niin, että hänelle tuli vatsahaava ja meni mielenrauha. Vatsahaava leikattiin, mutta mielenrauhaa hän ei saanut takaisin.

Muistan, että kun hän tuli meille, hän käveli edes takaisin lattialla, nosti paitaansa, näpelöi leikkausarpea ja valitti, että Vuoreslahti meni liian halvalla. Sitten hän lähti kotiinsa ja tuli jonkin ajan kuluttua takaisin. Tämä toistui monta kertaa päivässä. En tiedä, mitä Heikin kotona tapahtui, mutta jossain vaiheessa hän oli ajanut vaimonsa Liinun ulos. Liinu asui pari viikkoa naapurissa ja kävi sieltä käsin hoitamassa lehmät.

Yhtenä syysiltana kaksi naista ohi kävellessään kuulivat pamauksen. He tulivat peloissaan meille pyytämään, että isäni menisi katsomaan, oliko Heikki ampunut itsensä. Heikillä oli metsästyshaulikko. Isäni ei kuitenkaan ollut silloin kotona, sillä hän oli töissä hinaajalla ja kävi kotona vain viikonloppuisin. Äitini sanoi menevänsä katsomaan, mitä Mattilassa oli tapahtunut. Naiset ihmettelivät, että kuinka hän uskalsi mennä sinne. Äitini sanoi, että jos Heikki on ampunut itsensä, niin ei Heikki tee hänelle mitään. Äitini kävi Mattilassa. Hän kertoi kuulleensa eteiseen sisältä miesten ääniä, myöskin Heikin. Heikki oli siis elossa. Heikin luona oli kylän miehiä ja ehkä oli nautittu alkoholia. Heikki oli näyttänyt ampumistaitoaan. Seuraavana päivänä Heikki tuli tapansa mukaan käymään meillä. Kun kysyimme, että mikä pamaus heiltä oli kuulunut, hän kertoi ampuneensa sipulipussia. Mattilassa oli tapana, niin kuin muuallakin, säilyttää sipuleita katosta roikkuvassa verkkopussissa.

Niihin aikoihin Liinu toimitti Heikin Ouluun mielisairaalaan. Mutta kun isäni puhui, että menee seuraavana sunnuntaina Heikkiä katsomaan, haki Liinu Heikin pois. Tilanne rauhoittui ja Liinukin palasi jossain vaiheessa naapurista kotiinsa. En tiedä tarkalleen, mikä Heikin varsinainen sairaus oli, mutta töitä hän ei enää paljon tehnyt. Hän oli laiha mies ja vatsavaivojakin hänellä taisi olla. Liinu teki työt ja otti vierasta apua maatöihin. Heikki pötkötti penkillä, seurasi ikkunasta ohikulkijoita ja kävi naapureissa rupattelemassa. Hevosen hän oli myynyt pois. Hän käytti paljon Reumannin pulveria, joka oli apteekista ostettava särkylääke. En tiedä, oliko hänellä varsinaisiä särkyjä, vai ottiko hän lääkettä vain tavan vuoksi. Vatsavaivatkin saattoivat johtua pulverista ja yksipuolisesta ruokavaliosta.

Sota-aikana Heikki säästyi kaikilta tehtäviltä, vaikka paljon vanhempiakin miehiä koulutettiin kodinturvajoukoiksi. Heikki oli kova puhumaan ja siksi hänen luonaan kävi kylän miehiä tarinoimassa, eikä Liinukaan hiljainen ollut. Jos toinen pisti vähän omiaan, ei toinen suinkaan sanonut, että ei se noin ollut, vaan lisäsi siihen vielä jotain.

Me lapsetkin kävimme usein Mattilassa. Me kävimme Heikillä myös parturissa ja se oli vähän jännittävää, koska emme tienneet, mitä hän milloinkin keksii. Hänellä oli aina kujeita mielessä. Hän otti keritsimet ja sanoi, että annahan Karukka pata, pistetään pata päähän, että osaan leikata sen reunan mukaan. Toisella kerralla hän taas sanoi, että kuumennetaan pata ja pistetään päähän, niin että se polttaa hiukset pois. Kerran hän leikkasi nuorimman veljeni keskeltä päätä kaljuksi ja käski hänen mennä kotiin. Äiti kauhistui ja lähetti veljeni takaisin Mattilaan. Sitten Heikki leikkasi hänet kokonaan kaljuksi ja kaikki oli taas hyvin, sillä oli kevät. Kesäaikaan sai ollakin kalju. Pään paljaaksi ajamiseen Heikillä oli käsikäyttöinen tukanleikkuukone, mutta muuten hän käytti keritsimiä.

Heikki oli kätevä käsistään. Jos hän jotain teki, niin jälki oli kunnollista. Minulle Heikki teki suksen katkenneen tilalle, eikä suksistani muuten pystynyt erottamaan Heikin tekemää kuin että se oli vähän vaaleampi, koska sitä ei ollut vielä tervattu montaa kertaa. Itselleen Heikki teki veneen ja sekin oli hyvä. Hän paikkasi verkkoja, omiaan ja vieraita. Hän oli myös jonkin aikaa suutari ja teki lapikkaita. Puuastioitakin hän teki.

Heikki pystyi käsillään tekemään kaikenlaista, mutta yksi asia ei häneltä oikein onnistunut. Hän osti kolmirivisen haitarin. Kyllä hän siitä jotain säveliä sai soitettua, mutta ei kunnolla. Sitten hän vaihtoi soittimen viisiriviseen, mutta siitäkin oli sävelet hukassa. Haitarille tuli käyttöä, kun Paltaniemelle tuli sotilaita. Sotilaat pitivät luvattomia tansseja ja silloin tarvittiin haitaria. Heikki haettiin haitareineen tansseihin hevosella. Soittaja sotilailla oli omassa porukassa. Yöllä Heikki tuotiin kotiin ja ilmeisesti usein aika humalassa.

Heikki kävi onkimassa, veti uistinta ja kalasti verkoilla. Liinu hoiti lehmät ja muut talon työt. Viimeisinä vuosinaan Heikki kuitenkin autteli maatöissä enemmän. Kerran syysaamuna hän tuli meille ja kertoi, että Karukka meni puimaan riihtä. Vähän aikaa meillä oltuaan hän arveli, että pitäisi varmaan sille riihenpuijalle keittää kahvit. Niinpä hän lähti kotiin.

Liinu ja Heikki elivät aika yksinkertaista elämää, eikä heidän ruokansakaan ollut kovin vaihtelevaa. Heikin jääräpäisyys tuli esille siinä, että heillä ei ollut huusia. Liinu teki tarpeensa navetassa ja Heikki navetan takana. Talvisodan aikana Mattilaan oli majoitettu lentokentän rakentamiseen määrättyjä miehiä. He rakensivat navetan nurkalle huusin. Heikki ei kuitenkaan käyttänyt sitä, vaan kävi edelleen navetan takana. Meidän koulumatkalatumme kulki navetan takaa ja näimme joskus kouluun hiihtäessämme Heikin siellä pyllistävän. Vuonna 1942 Suomessa oli ensi kertaa kesäaika. Heikki ei yhtynyt semmoisiin hömpötyksiin, vaan piti kellonsa normaaliajassa. Liinun piti kuitenkin toimittaa maito meijeriautoon kesäajan mukaan. Sehän ei kuitenkaan Heikkiä haitannut. Hänellä oli kyllä taskukello, mutta ei ollut väliä, oliko se normaali- vai kesäajassa, koska radiota heillä ei ollut, joten ei tarvinnut tietää uutisten ajankohtaa. Kalaan voi mennä auringon mukaan.  Kesäaika oli silloin vain yhtenä kesänä. Sitten, kun kesäaika tuli jokavuotiseksi, Heikki ei ollut enää elossa.

Sodan jälkeen saatiin Paltaniemelle sähkö ja sen Heikkikin sentään otti taloonsa. Siihen aikaan oli pula kaikista tarvikkeista. Mittaritaulu oli puukuorinen ja sisäjohdot vedettiin tapsilla (kaksi erillistä lankaa, jotka oli pienillä eristimillä kiinnitetty seinään). Sitten kun tarvikkeita alkoi saada, tuli määräys, että kaikki oli uusittava. Se oli Heikille liikaa. Hän sanoi, että yhdet johdot oli asennettu ja ne hän on maksanut. Jos se ei kelpaa, niin viekää pois, mutta uusia hän ei maksa. Heikki katkaisi johdot ja repi sisältä kaikki pois. Kävi sitten niin, että tolpasta ulkoseinään tuli sähköjohdot, mutta Mattilassa sisällä paloi öljylamppu. Sähköyhtiö taisi purkaa ne ulkojohdotkin pois ennen Heikin kuolemaa. Heikin kuoleman jälkeen Liinu laitatti sähköt uudelleen sekä hankki radion ja television. Niitä ei sitä ennen siinä talossa ollut.

Mattilan Heikki (Tolonen)

Näin jälkeenpäin muistellessa tuntuu, että Heikki eli leppoisaa elämää. Hän teki asioita, jotka tuntuivat mukavilta tai oli sitten tekemättä mitään. Hän ei koskaan käynyt vieraan työssä. Nuorena hän oli tehnyt huonon maakaupan ja se vei hänen terveytensä. Mutta ennen kuolemaansa hän ehti tehdä hyvänkin kaupan. Hänellä oli vielä metsää ja sen puut olivat kasvaneet. Yhtenä vuonna puun hinta oli korkealla ja silloin Heikki myi metsän. Taisivat naapuritkin olla kateellisia, kun Heikki oli miljoonamies. Heikistä tilanne teki entistäkin nuukemman. Sitä Heikki ei ehtinyt nähdä, kun Suomen markasta otettiin kaksi nollaa pois ja miljoonasta markasta tuli kymmenentuhatta markkaa.

Heikin loppu oli ikävä. Hän meni tallin kattoa korjaamaan, putosi sieltä ja loukkasi itsensä. Liinu oli käynyt lääkärissä. Joidenkin mielestä väärä henkilö meni lääkäriin. Liinulle sanottiin, että Heikki on vietävä lääkäriin, mutta Liinu sanoi, että Heikki ei lähde. Heikki pystyi putoamisensa jälkeen vielä kävelemään, mutta alkoi heikentyä vähitellen. Hän eli vielä noin puolen vuoden ajan, kai vahvasti lääkittynä, mutta kuoli helmikuun 17. päivänä vuonna 1959.

Arvi Sivonen